arrowenvelopefacebookinstagramlinked-intwitteryelpyoutube

Googlen paikalliset hakutulokset vahingoittavat kuluttajia – EU määräsi sakot

Euroopan komissio tiedotti tänään, että Google on rikkonut kartellisäädöksiä, sillä yhtiö manipuloi hakukoneensa tuloksia omien palveluidensa esiinnostamiseksi. EU:n päätös määräsi ennätykselliset 2,24 miljardin euron sakot Googlelle ja antoi yhtiölle 90 päivää aikaa lopettaa kilpailijoiden palveluiden alaspainaminen hakutuloksissa. Olemme erittäin tyytyväisiä Euroopan komission syvälliseen perehtymiseen aiheeseen ja haluun palauttaa verkkopalveluiden kilpailu sellaiselle tasolle, joka parhaiten hyödyttää kuluttajia.

Googlen on määrä lopettaa kilpailua estävät käytännöt

Komission mukaan Google on syyllistynyt laittomaan toimintaan, jonka päämääränä on ollut nostaa sen omat palvelut kilpailijoiden edelle. Vaikka päätös ensisijaisesti koskeekin vertailevaa ostospalvelua, Euroopan komissio tunnustaa myös, että samanlaista toimintaa on harjoitettu paikallisten hakutulosten kanssa. Googlelle onkin annettu määräys lopettaa ylivoimaisen suositun hakukoneensa paikallisten tulosten järjestely sellaisella tavalla, joka hyödyttää ensisijaisesti sen omia hakuun liittyviä tuotteita. Määräys mahdollistaa Googlen aiheuttaman vahingon neutralisoimisen muille verkkopalveluyrityksille ja se saattaa myös vaikuttaa kilpailun tasaamiseen, mitä tulee paikallisiin hakutuloksiin.

Miksi paikallisilla hakutuloksilla on merkitystä

Paikalliset haut ovat kiinteä osa internetin käyttöä ja ne muodostavat sillan verkko-ostosten ja verkkotutkimuksen välille. Paikalliset haut (esim. hammaslääkärin etsiminen Münchenistä, hotellien hintojen vertailu Barcelonassa ja thairavintoloiden etsiminen Kööpenhaminasta) muodostavat suurimman yksittäisen hakukategorian, joka edustaa noin kolmasosaa kaikista pöytäkoneella tapahtuvista hauista ja yli puolta älypuhelimilla tapahtuvista hauista. Googlen hakukonetta käytetään noin 98% älypuhelimilla tehdyissä hauissa, jotka jakautuvat selaimissa iOS:n Safarin ja Androidin Chromen välille.

Vaikutus Yhdysvaltojen lakien täytäntöönpanoon

Komission päätös antaa vahvan esimerkin myös Yhdysvaltojen viranomaisille. Liittovaltion kauppakomissio keskeytti esitutkintansa liittyen Googlen hakutulosten manipulointiin vuonna 2013. EU:n tarkasti tehdyn tutkinnan ja todisteiden, jotka osoittavat hakutulosten manipuloinnin aiheuttavan suoranaista harmia kuluttajille, tulisi kuitenkin antaa Yhdysvaltojen kauppakomissiolle tarpeeksi yllykettä jatkaa omaa tutkintaansa ja suojella yhdysvaltalaisia kuluttajia.

Kuinka Googlen toiminta vahingoittaa kuluttajia

Kolumbian yliopiston oikeustieteen professori Tim Wu ja Harvard Business Schoolin taloustieteilijä Michael Luca sekä Yelpin datatiimi julkaisivat yhteisen artikkelin, jossa tutkittiin, onko Googlen toiminta vahingoittanut hakutuloksia ja miten se on vaikuttanut kuluttajiin. Artikkelissa todettiin, että Googlen harjoittama hakutulosten manipulointi todella vahingoittaa kuluttajia. Tutkimuksen mukaan kuluttajat eivät välttämättä koskeneet Googlen “hakutuloslaatikoihin”, kun niissä näkyi hakukonejätin eristävä paikallinen arvostelusisältö.

Mikäli Googlen kilpailun vastaista toimintaa ei saada pian loppumaan Yhdysvalloissa, se saattaa tuottaa peruuttamatonta vahinkoa verkkohakuihin perustuville markkinoille ja kuluttajille. Yhdysvaltojen viranomaisten tulisi ottaa mallia EU:n päätöksestä. Kuluttajien etuja tulee suojella kummallakin puolella Atlanttia yhtä lailla.